Takaisin Ympäristölupa- ja ilmoitusmenettely

Artikkeli – Maaseudun edunvalvonta

Ympäristölupa- ja ilmoitusmenettely

04.09.2023

Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille tarvitaan ympäristönsuojelulain (527/2014) mukainen lupa. Joissakin tapauksissa luvan korvaa ilmoitus. Lupa tai ilmoitus tarvitaan ympäristönsuojelulaissa (liitteet 1 ja 4) lueteltuihin toimintoihin, esimerkiksi tietyn kokoisille eläinsuojille ja kalankasvatukseen.

Ympäristölupaa voidaan edellyttää muulloinkin niin sanotun yleislausekkeen perusteella. Lupaa voidaan vaatia toiminnalle pohjavesialueilla, jätevesipäästöjen tai muun toiminnan aiheuttamien vesistövaikutusten vuoksi tai naapureille aiheutuvien haittojen vuoksi.

Ympäristölupa on hallintopäätös, jossa määritellään lupaa hakeneelle laitokselle tai hankkeelle tapauskohtaisesti arvioiden hyväksyttävät mallit, rajat ja toimintatavat ympäristön käytölle tai rasitukselle. Myös ilmoituksesta annetaan viranomaispäätös.

Ympäristöluvan hakeminen ja ilmoituksen tekeminen

Lupaviranomaisina toimivat kunnan ympäristönsuojeluviranomaiset sekä aluehallintovirastot. Lupaa haetaan kirjallisesti ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014) määräämältä lupaviranomaiselta. Ilmoitus toimitetaan lähes aina kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle (YSL 115 a §).  Hakemus ja ilmoitus on syytä täyttää mahdollisimman yksityiskohtaisesti käsittelyn nopeuttamiseksi.

Viranomainen tiedottaa lupahakemuksesta kuulutuksella. Hankkeen vaikutusalueen asukkailla ja viranomaisilla on tilaisuus esittää muistutuksia, vaatimuksia ja mielipiteitä. Ilmoitusmenettelyn kohdalla voidaan soveltaa joissakin tilanteissa kevennettyä hallintomenettelyä (lausuntojen pyytäminen, ilmoituksesta tiedottaminen ja ilmoituspäätöksen julkaiseminen, YSL 115 e §).

Ympäristöluvan käsittelystä peritään hakijalta maksu, jonka suuruus riippuu hankkeen laajuudesta ja hakemuksen käsittelyyn kuluneesta ajasta. Myös ilmoituksesta peritään maksu. Lupa- ja ilmoituspäätöksestä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Ympäristöluvan ja ilmoituksen voimassaolo ja tarkastaminen

Ympäristölupa myönnetään yleensä toistaiseksi voimassa olevana, mutta siinä voidaan määrätä erikseen luvan tarkastamista koskeva päivämäärä. Mikäli toiminnassa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia, voi elinkeinonharjoittaja vaatia lupaviranomaiselta niin sanotun kevennetyn menettelyn soveltamista tarkastustilanteessa, mikä on sekä vaivattomampi laatia että halvempi kuin varsinainen ympäristölupamenettely. Myös ilmoituspäätös on yleensä voimassa toistaiseksi.

Jos aiemmin ympäristöluvanvarainen toiminta siirtyy kokonsa puolesta ilmoitusmenettelyyn, toiminnan ympäristölupa jää voimaan. Jos lupaa on tarpeen muuttaa toiminnan olennaisen muutoksen perusteella tai YSL:n 89 §:ssä säädetystä syystä, muutoksesta jätetään ilmoitus ja annettava ilmoituspäätös korvaa ympäristöluvan.

Niiden eläinsuojien, joilla on nyt ympäristölupa, mutta joihin jatkossa sovelletaan ilmoitusmenettelyä, valvonta siirtyi kuntien ympäristöviranomaisille 1.1.2020 alkaen.

Perusteltuja määräyksiä

Ympäristölupaan voidaan liittää hyvinkin yksityiskohtaisia lupaehtoja, joiden noudattaminen on luvan säilymisen edellytys. Lupapäätöksessä on nämä ehdot perusteltava. Perusteluksi ei riitä esimerkiksi viranomaisen antama ohjeistus tai ympäristön pilaantumisen ennakoiminen. Vaatimusten täytyy perustua tilalla vallitseviin erityisiin ympäristönäkökohtiin, kuten tärkeän pohjavedenottamon läheisyyteen tai pellon korkeaan fosforilukuun.

Myös ilmoituspäätökseen kirjataan toiminnalle ehtoja, mutta eläinsuojien kohdalla valtioneuvoston asetuksella (138/2019) korvataan ympäristöluvissa eläinsuojille erikseen annettuja keskeisimpiä ja yleisimpiä ympäristönsuojelumääräyksiä.

Ympäristöluvassa ja ilmoituspäätöksessä toiminnan sallittavuuden rajat

Luvanmukainen toiminta antaa elinkeinonharjoittajalle suojaa muun muassa naapureiden valituksia vastaan. Myös ilmoituspäätös antaa luvankaltaisen pysyvyyssuojan.


Eläinsuojien ympäristöluvat

Monet maatilat ovat ympäristölupavelvollisia eläinsuojien vuoksi. Tarve vaihtelee tuotantosuunnan ja sen koon mukaan. Kotieläinyrittäjä hakee ympäristöluvan joko aluehallintovirastosta (AVI) tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014) mukaan esimerkiksi eläinsuoja, joka on tarkoitettu vähintään 300 lypsylehmälle, vähintään 500 lihanaudalle, vähintään 600 emolehmälle, yli 750 täysikasvuiselle emakolle, yli 2 000 lihasialle, yli 40 000 munituskanalle tai yli 40 000 broilerille tarvitsee AVIn myöntämän luvan. Eläinsuojien luvanvaraisuuden rajana käytetään eläinsuojaan tulevien eläinpaikkojen määrää. Todellisella eläinmäärällä ei siis pääsääntöisesti ole merkitystä luvanvaraisuuden kannalta.

Jos eläinmäärä jää alle lupakynnyksen, voi ilmoituksen tekeminen olla tarpeen. Pienimmät eläinsuojat voivat toimia myös ilman ilmoitusta, ellei lainsäädännöstä seuraa muita erityisiä syitä. Lupakynnykset on määritelty ympäristönsuojelulain (YSL) liitteessä 1.

Lisätietoa luvan hakemisesta löytyy mm. ympäristöhallinnon nettisivuilta.


Eläinsuojan yleinen ilmoitusmenettely

Yleinen ilmoitusmenettely astui voimaan 1.2.2019. Eläinsuoja kuuluu ilmoismenettelyn piiriin (YSL 115 a §, liite 4), jos se on tarkoitettu

  • vähintään 50 lypsylehmälle, vähintään 100 lihanaudalle, vähintään 130 emolehmälle
  • vähintään 60 hevoselle tai ponille
  • vähintään 250 uuhelle tai vuohelle
  • vähintään 100 täysikasvuiselle emakolle, vähintään 250 lihasialle
  • vähintään 4 000 munituskanalle tai vähintään 10 000 broilerille
    - ja joka ei ole ympäristöluvanvarainen YSL:n liitteen 1 perusteella
  • yhdelle tai usealle muulle kuin a kohdassa mainitulle liitteessä 3 tarkoitetulle eläinlajille, jonka kokonaiseläinyksikkömäärä liitteen 3 taulukon 1 ey-kertoimilla laskettuna on vähintään 250 ja joka ei ole ympäristöluvanvarainen liitteen 1 perusteella; jos eläinsuojan suurimman ey-määrän muodostaa a kohdassa tarkoitetun tuotantoeläimen nuorkarja, ilmoituksenvaraisuusraja määräytyy kuitenkin täysikasvuisen tuotantoeläimen ey-määräksi muunnetun eläinmäärän perusteella; tätä kohtaa ei sovelleta liitteessä 3 mainittuihin turkiseläimiin
  • usealle a tai b kohdassa tarkoitetulle tuotantoeläimelle ja joka ei ole suoraan ilmoituksenvarainen a kohdassa mainitun tuotantoeläimen eläinmäärän perusteella, ilmoituksenvaraisuus määräytyy liitteen 3 ey-kertoimilla laskettavien ey-määrien perusteella; tällöin kaikkien tuotantoeläinten ey-määrät lasketaan yhteen ja niiden summaa verrataan suurimman ey-määrän saaneen tuotantoeläimen ey-määräksi muunnettuun ilmoituksenvaraisuuden rajaan, jonka ylittyessä toiminta on ilmoituksenvarainen.

Ey-määräksi muunnettu ilmoituksenvaraisuuden raja a kohdassa tarkoitetulle tuotantoeläimelle saadaan kertomalla a kohdassa eläinmääränä ilmoitettu ilmoituksenvaraisuuden raja liitteen 3 ey-kertoimella.

Lisäksi on otettava huomioon, että kaikkien seuraavien edellytysten on täytyttävä:

  • toiminta ei sijaitse tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella
  • toiminnasta ei aiheudu kohtuutonta rasitusta naapurustolle (laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17, 1 §)
  • toiminnasta ei aiheudu vesistön pilaantumista eikä kyse ole vesilain (587/2011) mukaan luvanvaraisesta hankkeesta
  • toiminnan jätevesien johtamisesta ei aiheudu ojan, lähteen tai vesilain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun noron pilaantumista ja
  • toiminta ei ole osa YSL:n liitteen 1 taulukossa 1 tarkoitettua direktiivilaitoksen toimintaa
  • toimintaan ei sovelleta arviointimenettelyä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) 3 §:n 2 momentin perusteella.

Jos jokin yllä mainitusita edellytyksistä ei täyty, toiminnalle on haettava ympäristölupa.

Ilmoituksen tekeminen ja ilmoituspäätös

Ilmoitus jätetään sen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, jonka toimialueelle toiminta sijoitetaan. Ilmoitus on tehtävä vähintään 120 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Puutteelista ilmoitusta voi täydentää kerran viranomaisen asettamassa määräajassa. Jos ilmoitusta ei täydennetä tässä ajassa tai ilmoitus on edelleen puutteellinen, ilmoitus jätetään tutkimatta eikä toimintaa saa aloittaa.

Viranomaisen tulisi antaa päätös 120 vrk kuluessa. Jos päätöstä ei ole annettu määräajan kuluessa, toiminnan voi aloittaa omalla vastuulla. Myöhemmin annettavaa päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Lisätietoa ilmoitusmenettelystä löytyy mm. ympäristöhallinnon nettisivuilta.


Airi Kulmala

asiantuntija, ympäristö

maa- ja metsätalouden vesiensuojelu, eläinsuojien ympäristöluvat ja ilmoitusmenettely, ravinteiden kierrätys, BFFE, yleiset maa- ja metsätalouden ympäristönsuojelukysymykset

+358 40 075 5454

aiheet: ympäristöluvat