Takaisin Ennallistamissuunnitelma on lausunnolla – nyt tarvitaan selkeät pelisäännöt

Ajankohtaista

Ennallistamissuunnitelma on lausunnolla – nyt tarvitaan selkeät pelisäännöt

26.07.2026

Kansallisen ennallistamissuunnitelman luonnos on lausuntokierroksella 27. elokuuta saakka. Suunnitelmassa linjataan, miten EU:n ennallistamisasetuksen tavoitteita Suomessa aiotaan toteuttaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

MTK-Kaakkois-Suomi valmistelee asiaan liittyviä huomioita MTK:n yhteisten linjausten pohjalta. Keskeinen viestimme on, että luonnon tilan parantaminen on tärkeää, mutta sen on tapahduttava niin, että maanomistajien oikeudet, maa- ja metsätalouden toimintaedellytykset, ruokatuotanto, huoltovarmuus ja maaseudun elinvoima turvataan.

Valmistelussa on todettu, että ennallistamistoimia kohdennettaisiin alkuvaiheessa erityisesti valtion maille ja suojelualueille. Tämä on tärkeä lähtökohta, mutta Kaakkois-Suomessa on samalla kysyttävä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Kuinka pitkälle valtion maat ja nykyiset suojelualueet alueellamme riittävät, ja millä periaatteella myöhemmät toimet kohdistuvat yksityismaihin, maatiloihin, metsiin, rantoihin, turvepeltoihin tai valuma-alueisiin?

Merkittävä kysymys on myös rahoitus. Ennallistamisen kustannukset ovat mittavat, eikä ole hyväksyttävää, että tavoitteiden toteuttamisen lasku siirtyy suoraan tai välillisesti maanomistajille, viljelijöille tai metsänomistajille. Vapaaehtoisuus ei ole todellista, jos vaihtoehtoina ovat epäselvät velvoitteet, tuotannon menetykset, lisäkustannukset tai maan käyttöarvon heikkeneminen ilman oikeudenmukaista korvausta.

Maa- ja metsätiloilla maahan liittyvät päätökset tehdään pitkällä aikavälillä. Investointeja, sukupolvenvaihdoksia, maanparannusta ja toiminnan kehittämistä suunnitellaan vuosiksi eteenpäin, ja siksi pelisääntöjen on oltava selkeitä ja ennakoitavia. Yrittäjien on voitava luottaa siihen, että oman tilan kehittäminen, investoinnit ja maan käyttö eivät muutu epävarmoiksi myöhemmin tarkentuvien toimien vuoksi.

Kyse ei siis ole luonnon tilan parantamisen vastustamisesta, vaan siitä, että toimeenpanon on oltava ennakoitavaa, oikeudenmukaista ja käytännössä toimivaa. Ennallistaminen voi onnistua vain, jos pelisäännöt ovat selvät, kustannukset katettu ja korvaukset oikeudenmukaiset, ja maanomistajien luottamus säilyy.

Mitä maanomistaja voi tehdä?

Suunnitelmaluonnoksessa ei vielä osoiteta yksittäisiä kohteita tai tilakohtaisia toimenpiteitä. Siksi tässä vaiheessa tarvitaan maanomistajilta erityisesti käytännön näkökulmia, missä ennallistamisen pelisääntöjen on oltava selkeitä. Millaisissa tilanteissa epävarmuus voisi vaikuttaa tilan investointeihin, sukupolvenvaihdokseen, pellon vesitalouteen, turvepeltoihin, metsien käyttöön, ranta-alueisiin tai elinvoimaan? Missä kohdin vapaaehtoisuus, korvaukset, kustannusten kattaminen ja maanomistajan tiedonsaanti on varmistettava erityisen huolellisesti?

Jäsenet voivat toimittaa huomioita MTK Kaakkois-Suomen toiminnanjohtajalle sähköpostilla virpi.reinikainen[at]mtk.fi 10.8.2026 mennessä, jotta ne ehditään huomioida alueellisten näkökohtien valmistelussa.
Lausuntokierros on avoinna 27. elokuuta saakka.