Intohimoinen asenne ja rautainen ammattitaito auttavat nuorta viljelijää työssään - MTK-Kaakkois-Suomi
Tiedote
Intohimoinen asenne ja rautainen ammattitaito auttavat nuorta viljelijää työssään
21.08.2019

MTK-Kaakkois-Suomen maaseutunuoret järjesti alueen kansanedustajille kummitilatapaamisen 20. elokuuta Tommi Hasun emolehmä- ja kasvinviljelytilalla Valkealassa. Kansanedustajista paikalla olivat Niina Malm (SDP) ja Ville Kaunisto (kok.).
Hasun tila on luomutila, jolla on viljelyksessä yhteensä 360 hehtaaria peltoa. Lisäksi kaksi vuotta sitten valmistui lähes 80 eläimen emolehmäpihatto. Sivuelinkeinona harjoitetaan myös metsätaloutta.
Tapaamisessa käytiin vilkasta keskustelua mm. nykypäivän viljelijän arjesta. Tommi Hasu vertasi maanviljelijän työtä huippu-urheiluun: viljelijän intensiivinen "kilpailukausi" kestää keväästä syksyyn, ja onnistuminen riippuu paljolti omasta osaamisesta, mutta paljon on kiinni myös muista pelaajista, eli sidosryhmistä ja viime kädessä säästä.
Kun työtä on paljon, omasta ja koko perheen jaksamisesta on huolehdittava. Tommi Hasu kertoi, että intohimo työhön auttaa jaksamaan. Erittäin tärkeää on myös oman ammattitaidon jatkuva kehittäminen. Tilalla hyödynnetään paljon ulkopuolisia asiantuntijapalveluja mm. kirjanpidossa ja neuvonnassa.
Tapaamisessa puhuttivat myös maanviljelyn tila Kaakkois-Suomessa, maatalouden rakennekehityksen voimakas eteneminen ja ilmastonmuutoksen vaikutukset alaan. Keskustelussa korostui se, että viljelijät ovat kiertotalouden harjoittajia luonnostaan, ja esimerkiksi hiilensidonnassa maanviljelijät voivat tehdä paljon ilmaston hyväksi.
Lisätietoja:
Tuula Dahlman
toiminnanjohtaja
MTK-Kaakkois-Suomi
040 8474 277