Takaisin Henkilövaihdos metsäedunvalvonnassa

Ajankohtaista

Henkilövaihdos metsäedunvalvonnassa

03.06.2024

Tervehdys Kaakkois-Suomen metsänomistajat!

Nimeni on Jouni Väkevä ja olen aloittanut huhtikuussa Kaakkois-Suomen ja Etelä-Savon uutena kenttäpäällikkönä ja metsäasioiden edunvalvojana.

Työnkuvaani kuuluu muun muassa vaikuttamis- ja yhteistyötä alueen sidosryhmien kanssa. Yksityisen maanomistuksen ja metsätalouden näkökulmaa on tärkeää saada mukaan maakuntien ja kuntien erilaisiin ohjelmiin esimerkiksi ympäristö- ja ilmasto teemoissa. Alueella on myös käynnissä monia kehittämishankkeita, joiden valmisteluun ja toteutukseen on tärkeää vaikuttaa. Maakuntakaavat ja kuntien yleiskaavat koskettavat yleensä laajasti myös metsäalueita ja on tärkeää, että kaavamääräyksillä ja karttarajauksilla ei rajoiteta metsätalouden harjoittamista. Keskeistä kenttäpäällikön työnkuvassa on myös varmistaa tiedonkulku ajankohtaisista asioista metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n keskusliiton välillä.

Olen koulutukseltani metsänhoitaja. Työurallani olen viimeksi toiminut metsäelinkeinojen edistäjänä Suomen metsäkeskuksessa Kaakkois-Suomessa. Ja sitä ennen metsäteollisuudessa metsäpolitiikan edunvalvonnassa ja puunhankinnan kehitystehtävissä ja uran alkutaipaleella metsätuhojen tutkijana.

Teemme MTK:n Metsänomistajat-linjalla päivittäin hartiavoimin töitä, jotta suomalainen yksityinen metsänomistaja saisi nauttia metsästään tulevaisuudessakin haluamallaan tavalla. Haluan omalta osaltani jatkaa Laura Harjunpään jalanjäljissä ja tehdä jatkossakin hyvää ja vaikuttavaa yhteistyötä metsäedunvalvonta-asioissa Kaakkois- Suomen alueella.

Terveisin Jouni Väkevä
puh. 040 530 7164
jouni.vakeva(at)mtk.fi
Metsänomistajat-linja