Hyvää iltaa kaikille,

Ja kiitos mahdollisuudesta tuoda tähän tilaisuuteen myös MTK-Kaakkois-Suomen näkökulmaa ja niitä kokemuksia, joita meille on kertynyt afrikkalaisen sikaruton kanssa viime kuukausien aikana.

Kun ensimmäiset tautitapaukset todettiin Virolahdella heinäkuun lopulla, emme varmasti osanneet arvioida, kuinka laajasti tilanne tulisi vaikuttamaan alueemme ihmisten ja yrittäjien arkeen.

Nyt tilanteen kanssa on eletty jo lähes kolme kuukautta. Täällä Pyhtään, Loviisan ja Lapinjärven suunnalla tilanne on monelle vielä suhteellisen uusi. Meille itäisemmällä alueella se on jo valitettavasti osa arkea.
Haluan kertoa muutamasta asiasta, joita olemme tämän matkan varrella oppineet.

Rajoituksen muuttuvat, mutta niiden vaikutukset jatkuvat

Alkuvaiheessa oli paljon epätietoisuutta, eikä tieto aina kulkenut kovin hyvin. Joskus uudesta tilanteesta saattoi kuulla ensimmäisenä toimittajan soittaessa ja kysyessä kommenttia.
Mistä tilanteesta? Mitä nyt on tapahtunut?

Onneksi rajoituksia on myös purettu. Maa- ja metsätaloustöitä voidaan tehdä, eikä täällä tarvitse elää samanlaisten työtä koskevien rajoitusten kanssa kuin alkuvaiheessa pelättiin.

Silti ylimääräistä työtä ja kustannuksia syntyy. Esimerkiksi koneiden puhdistaminen ja desinfiointi tartuntavyöhykkeeltä poistuttaessa vie aikaa ja vaatii käytännön järjestelyjä.
Kun tällainen tilanne jatkuu kuukausia, alkavat pienemmätkin kustannukset kertyä.

Miksi torjuntaan pitää silti sitoutua?

Olen kuullut kysymyksen, miksi muiden elinkeinojen pitäisi kantaa kustannuksia siitä, ettei sikataloudelle aiheutuisi tappioita.
Ymmärrän hyvin, mistä kysymys syntyy.

Mutta kyse ei ole vain yksittäisten sikatilojen suojelemisesta. Kyse on suomalaisesta ruoantuotannosta, elintarvikeketjusta ja huoltovarmuudesta.
Jos tauti leviää tuotantosikaloihin, seuraukset voivat ulottua hyvin laajalle.

Torjunta on siis välttämätöntä, vaikka se aiheuttaa paikallisesti hankaluuksia.
Mutta se, että torjuntatoimet ovat välttämättömiä, ei tarkoita, että niiden kaikki seuraukset olisivat oikeudenmukaisia.

Kuka maksaa torjunnan kustannukset?

Tämä on ehkä vaikein kysymys, jonka olemme kohdanneet.
Torjunnasta syntyy ylimääräistä työtä, kustannuksia ja joskus myös tulonmenetyksiä. Niitä syntyy maataloudessa, metsätaloudessa ja muussa yritystoiminnassa sekä metsästäjille ja muille paikallisille toimijoille.

Olemme MTK-Kaakkois-Suomessa yhdessä muiden toimijoiden kanssa pyrkineet viemään tietoa näistä vaikutuksista maa- ja metsätalousministeriöön, Ruokavirastoon ja myös työ- ja elinkeinoministeriöön.
Olemme nostaneet esiin muun muassa viljan varastoinnin ja käytön ongelmia, kuljetusjärjestelyjä sekä yritysten kustannuksia ja tulonmenetyksiä.

Mutta on pakko olla avoin.
Meillä ei tällä hetkellä ole tietoa kattavasta korvausratkaisusta, jonka perusteella voisimme luvata, että nämä kustannukset ja menetykset korvataan.
Meidän näkemyksemme on, ettei yhteiskunnan kannalta välttämättömän taudintorjunnan taloudellista taakkaa voida jättää kohtuuttomasti yksittäisten ihmisten tai yritysten kannettavaksi.

Siksi kehotan kaikkia kirjaamaan ylimääräiset työt, kustannukset ja mahdolliset tulonmenetykset talteen. Tarvitsemme tietoa vaikutuksista voidaksemme viedä asiaa eteenpäin.

Ennakoitavuus ja tiedottaminen

Yksi keskeinen oppi liittyy viranomaistoiminnan ennakoitavuuteen ja tiedottamiseen.
Itse taudin leviämistä emme voi ennustaa. Mutta meidän pitäisi pystyä paremmin ennakoimaan, millaisia rajoituksia uusista tautilöydöksistä seuraa ja millä perusteilla niitä asetetaan tai puretaan.

Ajoin taannoin Lappeenrannasta Virolahdelle Vaalimaantietä, aivan ASF-ydinalueen rajaa pitkin. En nähnyt matkalla yhtään opastetta, joka olisi kertonut rajoitusalueesta tai tautiturvallisuudesta.

Miettikääpä satunnaista matkailijaa, puskaparkkiin pysähtyvää karavaanaria, marjametsään poikkeavaa ohikulkijaa tai lintuharrastajaa.
Mistä he tietävät olevansa alueella, jossa liikkumiseen voi liittyä erityisiä tautiturvallisuusohjeita? Mistä he tietävät huolehtia esimerkiksi jalkineidensa puhdistamisesta ja tarvittaessa desinfioinnista?
Eivät he välttämättä tiedä edes sitä, että jotain pitäisi selvittää ennen metsään menemistä.

Ei voida olettaa, että jokainen kulkija seuraa Ruokaviraston verkkosivuja tai osaa tulkita karttoja ja niiden takaa löytyviä määräyksiä.
Tämä ei ole pelkkä tiedottamisen puute. Tästä voi muodostua myös taudintorjunnan heikko kohta.
Tarvitsemme myös suorempaa tiedottamista kunnille, järjestöille ja paikallisille toimijoille.
Ihmisiltä voidaan edellyttää vastuullista toimintaa vasta, kun heillä on todellinen mahdollisuus tietää, mitä heiltä edellytetään.

Metsästys ja paikallinen yhteistyö

Erityisen paljon keskustelua on herättänyt metsästys.

Rajoitukset vaikuttavat myös muiden riistalajien pyyntiin, metsästysseurojen toimintaan ja riistanhoitoon.
Maanomistajilta on noussut myös huoli metsästysoikeuksista ja metsästysseurojen asemasta torjuntatoimien yhteydessä.
Metsästysoikeus perustuu lähtökohtaisesti maanomistukseen, ja se on usein vuokratttu paikalliselle metsästysseuralle.
Nämä yhteistyösuhteet ovat monin paikoin jatkuneet vuosikymmeniä.

Olisi tärkeää, ettei poikkeustilanteen aikana toimita tavalla, joka tarpeettomasti vaarantaa näitä suhteita tai heikentää maanomistajien luottamusta.
Niitä tarvitaan vielä pitkään senkin jälkeen, kun tämä tautitilanne joskus päättyy.

Kun villisikojen metsästystä voidaan aikanaan mahdollisesti lisätä, olisi hyvä pohtia, voitaisiinko paikallisille metsästysseuroille antaa enemmän vastuuta myös käytännön järjestelyistä, esimerkiksi näytteenotosta ja ruhojen käsittelystä.
Tämä voisi helpottaa viranomaisten työtä ja hyödyntää metsästäjien osaamista ja paikallistuntemusta.

Metsästyksen kannalta vielä yksi vakava huoli.
Jos yksittäisen kuolleen villisian löytymisen pelätään johtavan laajoihin metsästysrajoituksiin, voiko se vaikuttaa halukkuuteen ilmoittaa havainnosta?

En väitä, että niin olisi tapahtunut, mutta riski on tärkeää tunnistaa.
Meillä ei ole varaa siihen, että tautihavaintoja jäisi ilmoittamatta siksi, että ihmiset pelkäävät seurauksia.
Juuri siksi tarvitsemme avoimuutta, ymmärrettäviä perusteluja ja luottamusta viranomaistoimintaan.

Lopuksi

Viime kuukausina on tehty paljon yhteistyötä kuntien, viranomaisten, yrittäjien, maanomistajien, metsästäjien ja järjestöjen kesken.
Se on ollut tilanteen tärkeimpiä voimavaroja.

Samalla on muistettava, että pitkä epävarmuus kuluttaa ihmisten voimia.
Voi hyvin ymmärtää torjunnan tarpeellisuuden ja silti kokea sen omalla kohdallaan raskaaksi tai epäoikeudenmukaiseksi.
Viime kuukaudet ovat kuitenkin osoittaneet, että rajoituksia voidaan myös purkaa ja lieventää, vaikka taudintorjunta jatkuu.
Se on rohkaiseva viesti.

MTK-Kaakkois-Suomi jatkaa omalta osaltaan edunvalvontaa ja paikallisten kokemusten sekä torjuntatoimien vaikutusten välittämistä eteenpäin.
Afrikkalainen sikarutto ei ole paikallisten ihmisten aiheuttama ongelma, mutta sen torjunta vaatii paikallisilta ihmisiltä paljon.

Torjunnan onnistuminen on koko Suomen etu.

Torjunta on yhteinen tehtävä. Myös vastuu sen seurauksista on oltava yhteinen.

Virpi Reinikainen
Toiminnanjohtaja
MTK-Kaakkois-Suomi