Takaisin Uuden työntekijän tervehdys

Ajankohtaista

Uuden työntekijän tervehdys

08.08.2024

MTK Kaakkois-Suomen asiantuntija Roosa Kehrävuo on jäämässä perhevapaalle ja sijaiseksi valittu Laura Markkila on aloittanut työssään. 

''Tervehdys MTK Kaakkois-Suomen jäsenet!

Nimeni on Laura Markkila ja olen aloittanut työn Roosa Kehrävuon sijaisena asiantuntijatehtävässä. Vastuulleni kuuluvat liiton kuluttajatyö, viestintä sekä maaseutunuorten toiminta. Lisäksi toimin MegaBoostia omistajanvaihdoksiin- hankkeessa.

Koulutukseltani olen agrologi (AMK). Aikaisemmissa töissäni olen toiminut pääasiassa lypsykarjan parissa niin Suomessa kuin Norjassakin, mutta lisäksi muun muassa lomitushallinto on tullut tutuksi. Viimeiset 13 vuotta olen majaillut Etelä-Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomen alue onkin minulle ennestään vierasta. Odotan innolla pääseväni tutustumaan alueen yrittäjiin ja maatalouteen!

Maatalousyrittämisen tulevaisuus, maaseudun elinvoima, ruuantuotanto ja huoltovarmuus on turvattava yhteisellä työllä. Valoja ei saa päästää sammumaan ja MTK:ssa olemme yhdessä tekemässä huomisen tulevaisuutta.''