Back Kohtuullisuutta tukijärjestelmän sanktioihin

Ajankohtaista

Kohtuullisuutta tukijärjestelmän sanktioihin

16.02.2026

Saimme lukea 6.2.2026 Maaseudun Tulevaisuus-lehdestä Etelä-Karjalalaisen luomutilan tukisanktioista. Tukiehdot sinällään ovat selkeät ja vaadittavat toimenpiteet on tiedossa jo tukihakemusta täytettäessä. Tukiehdoissa on päivämäärärajoja toimenpiteiden toteuttamiseen, toisissa taas on kohtia, mitkä on toteuduttava kyseisen kasvukauden aikana tai seuraavan kasvukauden alkuun mennessä. Monessa kohdassa on todettava, että maataloustukijärjestelmä on ennen kaikkea kirjanpitoon ja kalenteriin keskittyvä järjestelmä. Tehdyt toimenpiteet täytyy olla kirjattuna muistiinpanoihin. Ei riitä, että työt pellolla tai eläintiloissa tehdään oikein, lakien ja asetusten mukaisesti.

Kuten MT:n uutisestakin luimme, niin kohtuullisuutta sanktioissa on tarpeellista pohtia seuraavaa maatalouspolitiikan ohjelmakautta valmistellessa. Yli 100 %:n tukileikkaus kuvan myöhästymisestä ei mielestämme ole kohtuullista. Viljelijät ymmärtävät hyvin, että valvontaa pitää olla ja tukieuroja vastaan pitää suorittaa eri toimenpiteitä ja noudattaa asetettuja ehtoja. Tehdystä virheestä seuraava sanktio kuitenkin pitää olla suhteessa tapahtuneeseen virheeseen. Ei ainakaan itsellemme tule mieleen muuta mahdollisuutta saada artikkelissa mainitun kokoista sakkoa tai sanktiota ilman tuomiota, kuin maatalousyrittäjyys. Omanlaisensa epäkohta on myös se, ettei tästä tule valituskelpoista päätöstä ennen kuin talvella 2026, eli 4-8 kuukautta oletetun tukimaksutapahtuman jälkeen. Aiemminkin olemme kuulleet tiloilta tukimaksatusten olevan ”kanissa” asioiden käsittelyn ajan odottamassa viranomaisen päätöstä. Monessa muussa kohtaa yhteiskunnassa päätöstä seuraa sanktio, eikä päinvastoin.

Seuraavan maatalouspolitiikan ohjelmakauden valmistelu on jo hyvässä vauhdissa. Yhtenä asiana tuleviin neuvotteluihin tulee nostaa virheistä aiheutuvien sanktiot ja niiden suuruus. Toistuvuudesta tuleva kertautuvuus on sopiva tapa aiheuttamaan sanktioiden pelkoa. Onko silloinkaan kohtuullista ja oikein sanktioida niiltä vuosilta, jolloin virhettä ei ole todettu? Osassa tukijärjestelmää on pelkkä maksatusaikataulu tai sen puuttuminen aiheuttanut haasteita tiloille, kun edes se ensimmäinenkään euro ei kolahda tilille saman vuoden aikana. Millaisen kuvan tämä antaa tulevaa uraa alkutuotannon parissa harkitseville?

 

Susanna Suonio, puheenjohtaja, MTK-Kaakkois-Suomi
Matti Seitsonen, Vt. toiminnanjohtaja, MTK-Kaakkois-Suomi