MTK Hämeen, MTK-Uudenmaan ja MTK-Kaakkois-Suomen sekä SLC Nylandin elinkeino- ja yrittäjyysvaliokunta keskusteli perjantaina 11.3. kokouksessaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman varojen jaon kriteereistä ja alueellisesta kohdentumisesta. Valiokunta esittää huolensa erityisesti koskien uutta 2021-2027 ohjelmakautta ja alueiden käytössä olevien maaseudun kehittämiseen tarkoitettujen resurssien riittävyyttä. Maaseutuohjelma on keskeinen väline maaseudun elinkeinorakenteen uudistamiselle ja elinvoiman vahvistamiselle. Lisäksi sillä varmistetaan tasapainoista alueellista kehitystä sekä maakuntien sisällä että niiden välillä.

Käynnissä olevalle siirtymäkaudelle 2021-2022 varojen jaon kriteeristöä uudistettiin. Siirtymäkaudella voimassa on edelleen rahoituskauden 2014-2020 lainsäädäntö, mutta käytössä uuden kauden (2021-2027) rahoitus. Varojen jako perustuu alueluokitukseen ja alueiden kehittymistä kuvaavien indikaattorien käyttöön. Uudessa kriteeristössä painotetaan harvaan asutun maaseudun väestöä 2,5 -kertaisesti, ydinmaaseudun väestöä 1,5 -kertaisesti. Kaupunkien läheisen maaseudun asukkaista on huomioitu 50 % ja maaseudun paikalliskeskuksien väestö sellaisenaan.

Suomi on kokonaisuudessaan EU:n maaseutuvaltaisin maa ja monella mittarilla vain Helsinki täyttää kaupunkikriteerit. Suomen omassa maaseutualueiden määrittelyssä kaupunkialueiksi kuitenkin nimetään alueita, jotka kansainvälisessä luokittelussa olisivat puhtaasti maaseutua. Eteläisen Suomen maakunnissa moni maaseutualue jää tästä syystä väliinputoajaksi, koska maakunnissa on paljon kaupunkien läheistä maaseutua ja kaupunkien kehysalueita. Esimerkiksi Kanta-Hämeen maakunta on käytännössä lähes kokonaan kaupunkien läheistä maaseutua ja iso osa Tammelan ja Jokioisten kunnista luokitellaan kaupunkien kehysalueiksi.

Manner-Suomen maaseutuohjelmaan kaudelle 2021-2027 käytettävissä olevat varat kasvavat hieman edelliseen kauteen verrattuna, mutta tuottajaliittojemme huoli on, että maaseutu-kaupunkiluokituksen perusteella alueillemme tuleva maaseuturahoitus vähenee. Huoli on suuri myös siksi, että rakennerahasto-ohjelmissa eteläisen Suomen maakunnissa määrärahat ovat edelleen pienet verrattuna Itä- ja Pohjois-Suomeen. Alueiden vahvuudet tulisi huomioida tasapuolisemmin ja varojen jaossa huomioida paremmin myös tarjolla olevat kehittämis- ja tutkimusresurssit.

Tasapuolisen maaseudun kehittämisen kannalta olisi tärkeää, että maaseutualueiden moninaisuus huomioitaisiin paremmin Suomen sisällä. Maaseutuohjelmarahoituksen alueellinen kohdistaminen maaseutu-kaupunkiluokitteluun perustuvilla kriteereillä ei saa johtaa maaseutualueiden eriarvoistumiseen. Minimivaatimus tulisi olla, että minkään ELY-keskuksen maaseutuohjelman toteutukseen käytettävissä olevat varat eivät vähenisi edelliseen rahoituskauteen verrattuna. Emme kannata maaseuturahoituksen jyrkkää kahtiajakoa eteläisen ja pohjoisen sekä läntisen ja itäisen Suomen välillä. Maaseutu on koko Suomelle yhteinen vahvuus ja mahdollisuus eikä sen kehittämistä saa keinotekoisesti estää poliittisesti eriarvoistavilla päätöksillä.