Tillbaka Toiminnanjohtajan marraskuun terveiset

Ajankohtaista

Toiminnanjohtajan marraskuun terveiset

02.11.2026

Toiminnanjohtajan marraskuun terveisissä aiheena sähkölinjakorvaukset, afrikkalainen sikarutto sekä liiton syyskokous

Sähkölinjakorvaukset vaativat muutosta – jokaisella lausunnolla on merkitystä

Sähkölinjoista maanomistajille maksettavat korvaukset ovat nousseet vahvasti esiin syksyn edunvalvontatyössämme. MTK Kaakkois-Suomen jäsenille lähettämämme kysely sähkölinjojen vaikutuksista herätti poikkeuksellisen suurta kiinnostusta. Vastauksia alkoi tulla runsaasti jo ensimmäisen tunnin aikana, ja moni jäsen jätti myös yhteystietonsa jatkokeskustelua varten.

Haluan kiittää lämpimästi kaikkia vastanneita! Saatu palaute osoittaa, että kyse on jäsenistöllemme erittäin tärkeästä asiasta.

Alustavissa vastauksissa toistuvat sähkölinjojen aiheuttamat pitkäaikaiset haitat maa- ja metsätaloudelle, korvausten riittämättömyys sekä maanomistajien puutteelliset mahdollisuudet vaikuttaa hankkeisiin ja sopimuksiin. Pelloilla pylväät ja harukset vaikeuttavat viljelyä ja lisäävät työmäärää, metsissä johtokäytävät vähentävät puuntuotantoalaa ja pirstovat tiloja. Haitat jatkuvat vuosikymmeniä, vaikka korvaus maksetaan usein vain kerran.

Myös sopimuskäytännöissä on parannettavaa. Maailma ja energiamarkkinat ovat muuttuneet, mutta maanomistajien asema ei ole kaikilta osin kehittynyt samassa tahdissa. Sähköinen allekirjoituspyyntö ei korvaa aitoa keskustelua sopimuksen sisällöstä, vaikutuksista ja korvausperusteista.

Maanomistajien ei pidä joutua vain sopeutumaan tilanteeseen, vaan heidän näkemyksilleen on annettava todellista painoarvoa.

MTK ajaa korvausjärjestelmän uudistamista ja on esittänyt nykyisten lunastuskorvausten rinnalle vuosittaista 5 prosentin hyödynjakomallia. MTK Kaakkois-Suomi valmistelee parhaillaan omaa lausuntoaan oikeusministeriölle. Hyödynnämme siinä jäsenkyselyn tuloksia ja tarkennamme mahdollisuuksien mukaan yksittäisten maanomistajien kokemuksia.

Liiton tehtävänä on tunnistaa jäsenistön yhteisiä ongelmia ja viedä niitä eteenpäin edunvalvonnassa. Vaikka emme voi ratkaista jokaista yksittäistä sopimus- tai korvausasiaa, voimme vaikuttaa siihen, että maanomistajien asema ja yhteiset pelisäännöt paranevat.

Afrikkalainen sikarutto – edunvalvonta jatkuu

Afrikkalaisen sikaruton tilanne Kaakkois-Suomessa elää edelleen. Uusien tautilöydösten vuoksi tartuntavyöhykkeen ydinaluetta on jälleen laajennettu, viimeksi Virolahden ja Miehikkälän alueilla. Tämä merkitsee myös metsästyskiellon ulottumista aiempaa laajemmalle alueelle. Tilanne on jatkunut pitkään ja aiheuttaa edelleen epävarmuutta sekä käytännön ja taloudellisia haasteita alueen maa- ja metsätaloudelle, maanomistajille ja metsästäjille.

MTK jatkaa aktiivista edunvalvontaa. Pyrimme edistämään muun muassa metsästysrajoitusten lieventämistä ja metsästyksen mahdollisimman laajaa sallimista siellä, missä se on tautiturvallisuuden näkökulmasta perusteltua. Aihe on ollut viime viikolla näkyvästi esillä myös valtakunnallisessa mediassa, mikä on tärkeää alueemme tilanteen ja sen vaikutusten ymmärtämiseksi.

Tautia on torjuttava tehokkaasti, mutta samalla on huolehdittava siitä, että rajoitukset ovat oikeasuhtaisia ja niiden vaikutukset alueen ihmisille ja elinkeinoille huomioidaan.

Syyskokous ja PuSi-päivät lähestyvät

Syksyn liittokokous sekä yhdistysten puheenjohtaja- ja sihteeripäivät lähestyvät. Valmistelemme parhaillaan erityisesti PuSi-päivien sisältöä. Tämän syksyn keskeisenä teemana on yhdistysten toiminnan tukeminen ja yhteistoiminnan kehittäminen.

Haluamme yhdessä pohtia, miten liitto voisi nykyistä paremmin tukea paikallisyhdistysten toimintaa, millaista yhteistyötä yhdistysten välillä kannattaisi kehittää ja miten voisimme hyödyntää koko järjestömme voimavaroja entistä tehokkaammin.

Paikallisyhdistykset ovat järjestömme toiminnan perusta. Liiton tehtävänä on puolestaan tukea niiden työtä, yhdistää paikallisia näkemyksiä ja viedä yhteisiä asioita eteenpäin.

Sähkölinjakorvauksista käynnistynyt keskustelu on hyvä esimerkki siitä, mitä yhdessä toimimalla voidaan saada aikaan. Jäsenten kokemukset, yhdistysten aktiivisuus ja liiton edunvalvonta täydentävät toisiaan.

Yhdessä olemme enemmän – ja yhteisiin asioihin vaikuttaminen alkaa osallistumisesta.

Virpi Reinikainen
Toiminnanjohtaja
MTK Kaakkois-Suomi ry